sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Tänään näen kukkia kaikkialla

Viimeviikonloppuna maalasin puunappeja korvakoruiksi ja nyt on sitten syntynyt kaulakoruja sekä iltapuhteena myös korurasioita.
















torstai 23. helmikuuta 2012

Tänään taas tapahtuu

Eipä paljoa ole korurintamalla aikoihin tapahtunutkaan. Jotain peruskoruja olen messuille vääntänyt. Nyt tein tilaustyönä pitkän kaksinkertaisen lariatin. Toivottavasti asiakas tykkää.


tiistai 22. helmikuuta 2011

Tänään juoksin pää kolmantena jalkana

Tänään on ollut aivan mahdoton päivä. Pientäkään hengähdystaukoa ei ole ehtinyt pitää, mutta sainpa sentään vihdoin laitettua esille tämän viimeisimmän korukuvan. Tarkoitus oli helmikuun ajan tehdä koru per päivä, mutta inspiraatio on ollut hukassa ja väkisinkään en ole viitsinyt vääntää, kun sitten en kuitenkaan olisi tyytyväinen lopputulokseen. Tähän olen ihan tyytyväinen, vaikka koru onkin sangen yksinkertainen. Nimeä saa koru vielä odottaa. Nyt olen liian väsynyt sitä miettimään.




Hopeaa, onyksiä ja keraamisia helmiä.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Tänään olen romantikko

En normaalisti ole mikään vaaleanpunainen hörssyläromantikko, mutta kun äitini löysi nipun onnittelukortteja, jotka mummoni ja pappani olivat saaneet mennessään kihloihin 1941, niin kyllähän sitä sitten tällainen epäromantikkokin herkistyi niitä katsellessa. Korttien innoittamana väsäsin sitten tälläisen romanttisen korusetin.

Old Time Romance





Koruissa on Swarovskin kristalleja ja helmiäiskristalleja sekä makeanvedenhelmiä. Kaulakorussa on riipuksena fasettihiottu vuorikidenugetti.

torstai 3. helmikuuta 2011

Tänään tein siemenhelmikorun

Ihan kirjaimellisesti. Näissä korvakoruissa on isot mutta kevyet siemenhelmet ja niillä seurana helmiäishelmiä. Näistäkin korviksista meinasi alkaa rakentua kaulakoru, mutta aikaa on tänään niukalti, joten se saa vielä odottaa.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tänään idea karkasi käsistä

Tänään päätin vaihteeksi tehdä korvakorut. Otin kaksi kookoksenkuoridonitsia ja ajattelin, että näistähän ne tulee kivasti korvikset. Tosissaan aloin korviksia tekemäänkin, mutta sitten lähti sunnittelijalta mopo käsistä ja tässä ne "korvakorut" nyt sitten on.

Origin




Kookoksenkuorta, luuta, sarvea, simpukankuorta sekä hopeaa.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Tänään jotain vahvaa ja punaista

Helmikuun ensimmäinen koru valmistui vaikka pahasti jumittuneet niska- ja hartialihakset ovat iskeneet päälle jatkuvan päänsäryn.

Mystic





Korussa on korallia, laavakiveä ja Sterling hopeaa.